Raaka-Aine

La 15.9.2018

Raaka-Aine

Klo 21:00.
15 € ennakkoon / 20 € ovelta

(sis. lippu.fi:n palvelumaksun)

La 15.9.2018 klo 21:00
Liput: 
15 € ennakkoon / 20 € ovelta

Raskaan suomirockin tulenkantaja, Raaka-Aine, lopettaa yli 20 vuotta, satoja keikkoja ja neljä pitkäsoittoa sisältäneen uransa kotikaupungissaan, Lahdessa.

Viimeisellä keikallaan, Raaka-Aine nivoo yhteen uransa eri vaiheet ja tarjoaa sitä, mistä yhtye parhaiten muistetaan - raskaita riffejä, tarttuvia kertosäkeitä sekä suomalaisen miehen sielunmaisemaa ja itseironiaa.

 

"Se, mikä joskus alkoi yläkouluikäisten poikien harrastuksena, päivittyi vuosien varrella levytyssopimukseen ja satoihin keikkoihin ympäri Suomen ravintoloita ja kesäfestareita. Finlandia-klubi on palvellut Raaka-Aineen levynjulkaisukeikkojen näyttämönä jo useamman pitkäsoiton ajan, emmekä olisi halunneet viettää tätä viimeistä juhlaamme yhdessä faniemme kanssa missään muualla.", yhtyeestä kerrotaan.

 

Raaka-Aine lahjoittaa viimeisen keikkansa tuotot Päijät-Hämeen keskussairaalan lasten poliklinikan potilaiden hyväksi.

 

Ovet auki klo 20, Keikka klo 21

Ei ikärajaa, erikseen rajattu anniskelualue!

HUHTIKUU
SYYSKUU
LOKAKUU
MARRASKUU